Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvakirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvakirja. Näytä kaikki tekstit

9.1.2015

Toinen Oma kirja!

Tulipa mieleeni, että en olekaan vielä näyttänyt minun toista valokuvakirjaa, jossa on atc korttini esillä. Tässä muutama hassu kuva uudesta valokuvakirjastani.
Ensimmäistä kirjaa pääset katselemaan täältä.

Ikävä kyllä minun pikku kamerani on sanomassa sopimuksensa irti ja temppuilee oikein kunnolla. Siis on vähän huono kuvan laatu.






Sivuja on siis paljon enemmän kuin kuvasin tähän. Olkoon nämä kuvat nyt vain esimerkkinä teille jotaka haaveilette tallentaa omia kuvianne valokuvakirjaan. Muutama aukeama on jätetty vajaaksi mietelausein, jotta voin lisätä jälkeen päin muistiin asioita korttien teosta.
Tämä ovat tehty Ifolorilla.

7.11.2012

Oma kirja

Heippa!
Jospa nyt päivittäisin tätä blogia välillä.
Kerroin joskus jollekin että olen tehnyt omista ATC-korteista kirjan. Tein sen Ifolorissa ja sitä oli kiva tehdä. Olen tekemässä parasta aikaa jo uutta kirjaa koska uusia kortteja olen tehnyt jo niin paljon...että ihan kirjaksi asti. Tämä kirja on sitten vain ihan omaksi iloksi tehty ja muistoksi siitä kuinka erilaisia kortteja olen matkan varrella tehnyt. Joten tätä kirjaa ei saa mistään.  Olkoon tämä vinkkinä niille jotka haluavat jättää itselleen muiston omista tekemisistään.
Tässä muutama kuva kirjastani:
 

 

 








Tein tämän kirjan 2009 ja pari vuotta aikaisemmin olin jo alkanut harrastamaan ATC vaihtoa. Minua suunnattomasti inspiroi tämän oman kirjan tekemiseen Bernie Berlin tekemä kirja Artst Trading Card Workshop, create collect swap.
 


Oma kirjani poikkeaa siitä että en näytä yksityiskohtaisesti kuinka jonkun kortin olen tehnyt. Mutta olen kirjoittanut kyllä sinne mitä materiaaleja olen käyttänyt ym.
Innostuitko! Tämä vinkki on vapaa käytettäväksi.
 
Tekemisen Iloa kaikille!






  
 
 


Vapaana vaihtoon - atc:t

JOS HALUAT VAIHTAA , LAITA MINULLE VIESTIÄ SÄHKÖPOSTIIN TAI MESENGERIIN! huotarivillamo@gmail.com  tai yksityis viestiä fb Mesengeriin  Etsi...